Joanne Flannigan vilkuili ulos keittiön ikkunasta samalla, kun putsasi liedelle ruoanlaitosta jääneitä tahroja. Koulusta oli soitettu, ettei Megan ollut tullut tänään ollenkaan kouluun. Joanne oli kyllä nähnyt tytön nousevan aamulla koulubussiin, mutta ilmeisesti Megan oli lähtenyt livohkaan koulun pihalle päästyään. Äiti oli luonnollisestikin huolissaan tyttärestään ja odotti ikkunan lähellä nähdäkseen, milloin tytär saapuisi kotiin. Joanne oli yrittänyt soittaa tyttärelleen rehtoriltaan saaman puhelun jälkeen, mutta ei ollut saanut häneen yhteyttä, puhelin oli ollut ilmeisesti pois päältä.
Saatuaan lieden kuurattua Joanne oli jo lähdössä siivoamaan vessaa, kun hän huomasi miten pihatielle ajoi punainen, vanha ja rämisevä auto, jota kuljetti pipopäinen mies. Megan oli autossa, tyttö näytti suutelevan miestä, jonka jälkeen hän nousi autosta ja vilkutti pipopäälle joka kiirehti pois paikalta.
"Megan!" Joanne jyrähti välittömästi ulko-oven käytyä. Tytär katsoi äitiään uhmakkaasti ja oli suuntaamassa jo sisarensa kanssa jakamaansa makuuhuoneeseen, kun Joanne tarttui hänen käsivarteensa ja esti Megania lähtemästä tilanteesta.
"Et mene nyt mihinkään ennen kuin me ollaan puhuttu. Sain koulusta puhelun, et kuulemma ole ollut siellä tänään. En suvaitse sellaista! Tämä oli jo neljäs kerta kuukauden sisällä kun et ole edes ilmestynyt kouluun!" ruskeahiuksinen nainen lähestulkoon huusi tyttärelleen. Hän ei tiennyt mitä olisi tehnyt, tytär ei ottanut käskyjä kuuleviin korviinsakaan eikä sen enempää noudattanut arestiakaan.
"Ihan sama, mua ei kiinnosta", Megan murahti ja yritti pyrkiä äitinsä ohitse jääkaapille.
"Ei ole ihan sama. Kun isäsi tulee kotiin, puhumme tästä lisää! Saat kyllä vielä kertoa kuka tuo poika ulkona oli. Et ole kertonut mitään poikaystävästä", Joanne yritti olla kuulostamatta liian vaativalta, jos hän olisi vaatinut välittömästi kuulla kaiken tästä pipopäisestä nuorukaisesta, Megan olisi vain sulkenut visusti suunsa ja kieltäytynyt puhumasta.
"Ai. Se oli Kyle, me seurustellaan", vaaleahiuksinen teinityttö virnisti ilkikurisesti. Eihän Joanne tietenkään tiennyt mitään tyttärensä ja Kylen suhteesta, tämä oli ensimmäinen kerta kun nuoripari otti niin ison riskin että Kyle vei Meganin ihan kotiin asti. Tähän mennessä tyttö oli kävellyt läheisen puiston luota kotiin, ettei kukaan vain huomaisi kuka häntä kuskasi. Ehkä oli ollut virhe antaa Kylen kuljettaa hänet kotiin asti.
"Mä en jaksa kuunnella enempää sun juttujas. Jos faija tulee kotiin ja se haluu raivoo mulle, ni oon mun huoneessa", Megan irvisti äidilleen ja käveli korot kopisten pois. Joanne huokaisi syvään, tarttui matkapuhelimeensa ja valitsi miehensä numeron.
"Malcolm? Tule heti kotiin, ehdit kyllä viimeistellä sen artikkelin myöhemminkin. Megan tarvitsee isäänsä"

 

Megan asteli huoneeseensa raivosta puhkuen. Mitä se sille helvetin rehtorille kuului oliko hän koulussa vai ei? Ei hän rehtorin takia siellä opiskellut, ei häntä kiinnostanut istua laskemassa prosenttilukuja, kun hän saattoi viettää aikaa ihanan Kylen kanssa ja nauttia elämästään! Ei kukaan halunnut homehtua missään vanhassa koulussa kuuntelemassa opettajan narisevaa puhetta, hän halusi nautiskella kun kerran voi. Kyle rakasti häntä ja hän rakasti Kyleä, se oli kaikki mitä hän juuri nyt tarvitsi. Äitikään ei ymmärtänyt hänen tunteitaan, miten olisikaan, isä oli varmasti äidin ensimmäinen mieskokemus! Ainoaksi tulisi jäämäänkin... Megan naurahti itsekseen ja marssi stereoidensa luokse.
Hän selasi levyjään etsien jotain aivot tyhjentävää musiikkia. Normaalisti hänen musiikkimakuunsa ei sopinut mikään hevijytke, mutta nyt hän tunsi tarvitsevansa sellaista. Levyjen joukossa ei ollut montaakaan raskaampaa tyyliä edustavaa levyä, mutta yksikin läpyskä riitti Meganille. Tyttö työnsi parhaat päivänsä nähneen Van Halenin levyn soittimeen ja käänsi volyymin lähes täysille. Valittakoon äiti ihan niin paljon kuin lystäsi, häntä ei kiinnostanut. Megan kävi pitkäkseen lattialle ja yritti keskittyä pelkästään tyhjentämään ajatuksensa musiikin voimalla. Ajatukset eivät kuitenkaan tuntuneet millään kaikkoavan hänen päästään, joten tyttö keskittyi ajattelemaan rakasta Kyleään. Hän odotti innoissaan sitä päivää kunnes Kyle vihdoin veisi hänet katsomaan kotiaan, se olisi iso ja tärkeä askel heidän suhteessaan. Tähän mennessä he olivat tavanneet vain heidän yhteisen tuttavansa asunnolla ja julkisilla paikoilla, kahvilassa, puistossa jne. Megan ei malttanut odottaa, että näkisi Kylen asunnon! Kyllä mies oli kerran kertonut missä hän asui, mutta ei ollut kuitenkaan vienyt Megania asuntoonsa, sanonut vain että asunnossa asui edelleen myös hänen kämppäkaverinsa joka oli niin outo, ettei Kyle halunnut Meganin ja tämän tyypin tapaavan. Kämppis oli kuulemma muuttamassa pian pois, joten Kyle voisi esitellä asuntonsa tyttöystävälleen pian. Kärsimätön Megan ei tiennyt milloin pian olisi, mutta jos se ei olisi viikon sisällä, hän marssisi itse paikalle ja yllättäisi Kylen. Äkkiä hän keksi tilanteeseen ratkaisun, joka poistaisi sekä äiti-ongelman että Kylen asunnonesittelyongelman. Tyytyväisenä itseensä Megan nousi istumaan ja alkoi keskittyneenä hautoa suunnitelmaansa. Hänhän voisi toteuttaa sen jo tänään! Ei tarvinnut muuta kuin odottaa, että muut olisivat nukkumassa ja livahtaa sitten tiehensä.
Megan hyppäsi ylös lattialta ja kiirehti lipaston luokse. Hän vetäisi laatikkonsa auki ja valitsi itselleen äskettäin ostamansa paidan ja lempifarkkunsa, yöllä ulkona olisi varmasti niin kylmää, ettei hän tarkenisi pelkällä hameella. Hän asetteli vaatteet sängylle ja lähti hyräillen vessaan siistimään meikkiään. Jos Rose tai äiti innostuisi kysymään miksi hän oli levittänyt vaatteita sängylleen, hän voisi pokkana ilmoittaa valinneensa asun huomiselle. Hyvin itseensä tyytyväisenä Megan paiskasi vessan oven kiinni ja lukitsi itsensä sisään.

 

Rose istui kirjaston lukusalissa ainoan ikkunapöydän luona ja yritti parhaansa mukaan keskittyä esseensä kirjoittamiseen. Se ei vain ollut helppoa, opiskelu ei sujunut niin kuin sen olisi pitänyt. Viime aikoina Rose oli ollut hyvin väsynyt eikä hän ollut jaksanut keskittyä koulutehtäviinsä. Hän ei ymmärtänyt miten yhdeksän tunnin yöunet eivät auttaneet häntä pysymään aktiivisena tunnilla. Sairaskaan hänen ei pitäisi olla, ei hänellä ollut mitään muita oireita kuin jatkuva väsymys. Väsymyksen johdosta hän oli tehnyt viime viikolla jotain mitä hän normaalisti ei olisi ikinä tehnyt - hän osti valmiit koevastaukset. Nörttimaineisena tyttönä Rosella oli vaikeuksia saada kokeen vastaukset itselleen, mutta onneksi lopulta häntä oli lykästänyt, joku pari vuotta sitten opiskelunsa päättänyt nuorukainen oli ottanut häneen yhteyttä asian tiimoilta. Poika oli ilmeisesti lukenut hänen ilmoituksensa koulun foorumilta. Ihme etteivät opettajat olleet vielä tunnistaneet oppilaiden koodikieltä. "Tarvitsen apua opiskelussa, kyseessä herra Fosterin maantieto, kolmas luokka". Kaikki jotka halusivat ostaa koevastauksia, kirjoittivat samanlaisen ilmoituksen foorumille ja ne, joilla koepaperit olivat jostain syystä hallussa, saivat ottaa yhteyttä asiakkaisiinsa. Useimmiten myyjinä olivat jo opiskelunsa päättäneet lierot jotka olivat hankkineet koemateriaalia koulussa vielä ollessaan, tai sitten lisätienestejä kaipaavat sijaisopettajat tai apulaiset.
Rose oli suostunut ostamaan koevastaukset yhteyttä ottaneelta nuorukaiselta, papereiden noutamista varten tyttö oli käynyt illalla rannalla sijaitsevalla näköalapaikalla, mies oli saapunut sinne, vaatinut rahaa ja setelit saatuaan, heittänyt Roselle pinkan papereita. Rose ei ollut nähnyt myyjää kovinkaan hyvin, tämä oli pukeutunut mustiin ja huolehtinut siitä, ettei ollut katsonut tyttöä silmiin. Ihan hyvä, ainakaan nyt hän ei osaisi ilmiantaa myyjää, jos sattuisi käymään niin, että hän jäisi kiinni. Rose oli kuitenkin niin fiksu, että hän oli varmistanut koetilanteessa vastaustensa edes jotenkin sopivan kysymyksiin. Ihan täysin väärät vastaukset siis eivät ainakaan voineet olla kyseessä. Kokemattomana huijarina Rose oli hyvin epävarma onnistumisestaan, he saisivat koepaperit takaisin parin päivän kuluessa, joten sittenpähän hän ainakin saisi tietää. Herra Foster ei ollut niitä tiukimpia opettajia, joten ehkä hän voisi antaa tähtioppilaalleen yhden lipsahduksen anteeksi... Rose oli menestynyt maantiedossa hyvin, mutta viime aikoina mikään ei ollut väsymyksen takia sujunut kuten aiemmin.
Tyttö katsahti ulos ikkunasta, hän seurasi miten vanha nainen lenkkeilytti koiraansa ja pari ala-asteikäistä lasta ajoivat kilpaa pyörillään. Rose ei ollut koskaan leikkinyt ulkona muiden lasten kanssa, hän oli aina istunut sisällä lukemassa tai tietokoneen ääressä. Ei häntä oltu edes haluttu leikkeihin kun hän oli kerran yrittänyt päästä mukaan. Rilli-Rose ei ollut silloin kenenkään mielestä hauskaa seuraa. Onneksi sentään nykyään hänellä oli ystäviä joiden kanssa hän saattoi viettää aikaansa.
Huokaisten Rose sulki ainevihkonsa ja nojasi päänsä käsiinsä. Ei tästäkään tullut yhtään mitään. Ehkä hänen pitäisi käydä lääkäriasemalla huomenaamulla.

 

Kuunneltuaan tarkkaan huoneessaan, että äiti oli suihkussa ja isä ei vielä tullut kotiin, Megan päätti että oli oikea hetki toteuttaa nerokas suunnitelma. Hän varmisti ennen huoneesta lähtöä, että Rose nukkui sikeästi eikä heräisi hänen poistumiseensa. Siltä näytti, sisarhan nukkui nykyään aivan järjettömiä määriä, ehkäpä hän oli alkanut käyttää jotain... Virnistäen Megan hipsi pois makuuhuoneesta, nappasi narikasta nahkatakkinsa ja livahti ulos ovesta. Ulos päästyään hän seisahtui hetkeksi kuuntelemaan oliko oven vaimea kolahdus kenties herättänyt Rosen tai havahduttanut äidin suihkusta. Kukaan ei kuitenkaan näyttänyt tulevan tarkistamaan oliko hän mennyt ulos, joten Megan pisti juoksuksi. Koroilla varustetuilla saappailla ei kovin lujaa juostu, mutta ripeästi hän kuitenkin pinkoi mutkan taakse. Hymyillen Megan tilasi itselleen taksin ja jäi odottamaan keltaisen auton saapumista. Onnekseen hänen ei tarvinnut odottaa kuin vajaat kymmenen minuuttia, kun hänen eteensä pysähtyi iäkkäämmän miehen ajama taksi.
"Hei tyttö, mitä sä vielä ulkona tähän aikaan?" mies huudahti Meganin kömpiessä takapenkille. Tyttö tuhahti, kello oli vasta puoli kymmenen illalla, eikä hän ollut enää mikään kymmenvuotias!
"Kuuluko se sulle? Mä oon maksava asiakas nii ei sun pidä välittää siitä mitä mä teen", Megan murahti ojentaessaan miehelle setelin. Hän oli matkustanut taksilla muutamaan otteeseen, joten hän tiesi kyllä että matkat maksettiin vasta perille saapumisen jälkeen, mutta tämä papparainen vaikutti vastahakoiselta ottamaan Megania kyytiinsä, joten tyttö kokeili josko raha muuttaisi miehen mielen. Vanhus otti rahan, sijoitti sen huolella jalkatilassaan sijaitsevaan laukkuun ja vilkaisi Megania kysyvästi.
"Mulla ei oo tarkkaa osotetta... Tien vaan että tää paikka johon oon menossa, sijaitsee lähellä sitä isoa siltaa... Siis Old Road Brigdeä", Megan sanoi, vanhus nyökkäsi ja lähti ajamaan. Tyttö nojasi helpottuneena selkänojaan, hänen onnekseen papparainen ei ollut kysynyt tarkempia tietoja.
Auto alkoi hidastaa heidän lähestyessään vanhaa siltaa, Megan alkoi katsella ympärilleen uteliaana nähdäkseen Kylen kuvaileman asunnon. Sellaista ei kuitenkaan näkynyt, joten harmistuneena Megan kehotti taksikuskia ajamaan sillan yli. Hän oli ollut aivan varma, että Kylen asunto oli sillan samalla puolella kuin heidän omakin talonsa! Ehkä hän oli erehtynyt...
Taksin ylitettyä silta ja lipuessa jälleen hidasta vauhtia muutamien vanhojen asuntojen ohi, Megan löysi etsimänsä. Kahden ränsistyneen punatiilisen talon välissä oli yksi vieläkin ränsistyneempi harmaa tiilitalo. Se oli varmasti oikea!
"Kiitti", Megan hihkaisi ojentaessaan tukun seteileitä taksikuskille. Ennen kuin mies ehti sanoa mitään, tyttö hyppäsi ulos autosta.
"Pidä loput", hän huudahti matkien elokuvissa näkemäänsä tapaa ja lähti innoissaan kävelemään kohti harmaata tiilirakennusta.

 

Rouva Flannigan tuli suihkunraikkaana olohuoneeseen ja ihmetteli missä hänen miehensä mahtoi lorvia. Vaikka hän oli soittanut Malcolmille jo pari tuntia sitten pyytääkseen tätä kotiin auttamaan Meganin kanssa, mies ei ollut saapunut kotiin. Hieman ärtyneenä Joanne napsautti television päälle ja surffaili hetken kanavilla. Uutisissa oli jälleen juttua kaksi viikkoa sitten kadonneesta 17 -vuotiaasta Emily Halstatterista, tyttö oli lähtenyt Grenlowin keskustassa sijaitsevasta vanhempiensa asunnosta ystävänsä luokse kaupungin toiselle laidalle hieman huonomaiselle Elven Meadowsin asuinalueelle, eikä häntä oltu vieläkään löydetty. Joanne ajatteli hetken tyttäriään, kadonnut Emily oli samanikäinen kuin hänen Rosensa. Rose ei kuitenkaan koskaan ollut puhunut Emilystä, joten he tuskin olivat samalla luokalla tai kävivät edes samaa koulua. Hieman ahdistuneena Joanne vaihtoi kanavaa, romanttinen elokuva kuulosti paremmalta kuin teinitytön kohtalon murehtiminen.
Uppouduttuaan elokuvaan hän lähestulkoon hyppäsi ylös sohvalta oven kolahtaessa. Malcolm oli vihdoin tullut kotiin.
"Hei kulta!" mies tervehti ovelta, käveli vaimonsa vierelle sohvalle ja kiersi kätensä tämän olkapäille.
"Et sitten tullut kotiin kun pyysin", Joanne tokaisi miehelleen ärtyneellä äänellä, muttei kuitenkaan vetäytynyt syleilystä pois.
"Ai, jätitkö vastaajaan viestin? En mä kuunnellut niitä, anteeksi", Malcolm pahoitteli ja suuteli vaimoaan kevyesti. Ei hän ehtinyt kuuntelemaan mitään viestejä, hän oli keskittynyt matsin seuraamiseen ja sen perustalta luonut upean artikkelin.
"Meganilla oli taas huono päivä. Tyttö oli pois koulusta ja kiukutteli sitten mulle. Käyn hakemassa tytön tänne niin säkin voit yrittää puhua Meganille vähän järkeä", Joanne huokaisi syvään ja nousi sohvalta. Hän otti muutaman askeleen, avasi tyttöjen makuuhuoneen oven, ihmetteli hetken miksi huone oli pimeänä ja räpsäytti sitten valot päälle.
"Mitä helv..." kuului uninen mongerrus vihreän pussilakanan alta. Rose nousi puolittain istumaan ja katsoi vihaisenä äitiään.
"Mitä sä oikein teet? Yritän nukkua!" tyttö ulvahti, kävi uudestaan makuulle ja veti peiton korvilleen. Joanne katsoi hieman ihmeissään toisen tyttärensä vuodetta, se oli sijaamatta, vaaleanpunanainen pussilakana lojui myttynä sängyn toisessa päässä ja tyyny oli viittä vaille tippumassa lattialle.
"Missä Megan on?" Joanne kysyi Roselta, vihaisena vanhempi tytär veti peiton jälleen yltään ja nousi kunnolla istumaan sängylleen.
"Mistä ihmeestä mä tiedän, yritän nyt nukkua! Ehkä se lähti ulos tai jotain. Mitä kello ees on?" Rose hieroi silmiään ja laittoi silmälasit päähänsä nähdäkseen kellon numerot.
"Kello on viis vaille kymmenen. Mä oon yrittänyt nukkua varttia yli yheksästä lähtien ja sillon Megan kyllä oli vielä täällä. Ootko tsekannu kylppärin? Mua ei just nyt jaksa hirveesti kiinnostaa", Rose tuhahti, laski silmälasinsa yöpöydälle ja kaivaantui takaisin sänkyynsä. Joanne sammutti valot, sulki oven hiljaa ja istuutui jälleen sohvalle miehensä viereen.
"Megan on lähtenyt ulos. Pitäiskö mun soittaa sille?", Joanne puraisi huultaan huolestuneena ja istui sohvalla kuin tikku. Ajatukset kadonneesta Emily Halstatterista alkoivat vilistä hänen mielessään. Mitä siitä vaikka television kuvissa näytetty Emily oli tummahiuksinen, toisin kuin Megan, eikä Megan tuntenut ketään Elven Meadowsista, eikä hänellä ollut syytä mennä sinne, Joanne oli peloissaan tyttärensä puolesta.
"Ei sillä nyt mitään hätää ole... Megan on kuusitoistavuotias ja hän kyllä pärjää ulkona. Jos tyttöä ei kuulu takaisin kahteentoista mennessä, soitetaan ja lähetään vaikka hakemaan jos on tarvis", Malcolm hymyili vaimolleen ja halasi tätä.
"Hyvä on", Joanne painautui miestään vasten ja yritti jälleen keskittyä elokuvan katseluun.

----------------------------------------------------------------------------------------------

Kommentteja sitten tulemaan! Kommentoida saa kaikista aiheista, otan kehittäviä ehdotuksia vastaan varsinkin kuvien kohdalla, ne on mun heikompaa osaamisaluetta. :)

Kommenttia kuulisin mieluusti myös siitä, että onko teidän mielestänne hyvä jaksoittaa osat niin, että kerron yhdessä osassa vain yhdestä perheestä. Näin aluksi, mutta jos lukijat ovat sitä mieltä että samassa jaksossa tulisi kertoa myös muista päähahmoista, voin niin tehdä. Kaikkien sisällyttäminen jaksoon tekisi sitten yhteensä 15 kuvaa + suunnilleen yhtä paljon kuvatekstiä kuin tässäkin jaksossa on nyt ollut.