Catherine istui asianajajan odotushuoneessa kärsimättömänä. Hän odotti pääsyä herra Youngin toimistoon, keskustelemaan mahdollisuuksista vastustaa Robertia tämän toiveissa saada Zacharyn huoltajuus. Kate tiesi tasan tarkkaan, että Robert käyttäisi kaikki mahdolliset kepulikonstit voittaakseen huoltajuuden, jos sen tosiaan halusi.
"Neiti Malone? Herra Young on nyt valmis ottamaan teidät vastaan", nuori sihteeri sanoi lähestulkoon kuiskausta vastaavalla äänellä. Catherine laski huolimattomasti selaillun naistenlehden takaisin hyllykköön ja asteli sitten asianajajan toimistoon. Herra Young oli lähempänä viittäkymmentä, laiha ja hieman ikävännäköinen mies, mutta Kate ei antanut ensivaikutelman vaikuttaa häneen liikaa, mitä hän oli miehestä kuullut, oli ainoastaan posiitivista. Herra Young oli kaupungin parhaita asianajajia.
"Hei, olen Catherine Malone ja olen tullut tänne puhumaan pojastani. Poikani Zacharyn isä Robert Keaton tahtoo huoltajuuden enkä tiedä mitä voisin tehdä estääkseni tätä tapahtumasta", Kate aloitti tarkkaillen asianajajan reaktiota, mutta mies pysyi kivikasvoisena.
"Katsotaan... Onko tämä Robert Keaton jollakin tapaa vastuuton henkilö? Onko hänellä esimerkiksi rikosrekisteriä?" herra Young avasi tietokoneensa läpän, näpytteli nopeasti salasanansa ja alkoi selata jotakin.
"En ole aivan varma... Todennäköisesti jonkinlainen on. En usko että mitään vakavaa kuitenkaan, ei Robert ole rikollinen. Pelkään lähinnä sen takia, että minulla ei ole puolisoa ja Robert on avioitumassa pian. Eikö oikeudessa katsota aviopari paremmaksi, kuin yksinhuoltaja?" Katen ääni värisi hieman, hän tunsi olonsa jännittyneeksi. Koko tilanne oli ahdistava, toimisto oli ankea, herra Young ei vaikuttanut kovinkaan lämpimältä persoonalta, eivätkä vaatteet, joihin Catherine oli pukeutunut, olleet kovinkaan mukavat. Vaatteet olivat parhaimmat ja edustavimmat koko hänen vaatevalikoimastaan, valkoisen paidan hän oli jopa joutunut ostamaan näyttääkseen mahdollisimman edustavalta.
"Minä selvitän asian. Avioliitto katsotaan eduksi, mutta on myös mahdollista että lapsi jää silti teille, äiti on yleensä aina paremmassa asemassa huoltajuusasioissa, ellei sitten satu olemaan vaikkapa alkoholisti, narkomaani tai muuten vastuuton. Onko teillä minkälainen taloudellinen tilanne? Entä lapsen isällä? Taloudellisella toimeentulevuudella on myös suuri painoarvo, vaikka tärkeintä on se, missä lapsi itse haluaa olla ja se, kumpi vanhempi koetaan vastuuntuntoisemmaksi", herra Young puhui kuin sanelukoneeseen, mies vaikutti lähestulkoon robotilta. Katea puistatti, osasiko tämä mies nyt työnsä, saisiko tämä pidettyä Zacharyn siellä minne poika kuuluikin, äitinsä luona...?
"Minun rahatilanteeni ei ole kehuttava, Robert taas on melko varakas. Sanon suoraan, että minä olen huonommassa asemassa kaikessa muussa, paitsi siinä mitä poikani itse haluaa!" Katen ääni kohosi loppua kohden, hän tunsi olevansa täysin väärässä paikassa, ei hänen pitäisi istua täällä puolustelemassa sitä, miksi hänen tulisi saada pitää oma lapsensa! Ei Robert edes halunnut huoltajuutta, hän halusi vain kiusata häntä.
"Rauhassa nyt vain, minä lupaan hoitaa asian parhaimmalla mahdollisella tavalla, neiti Malone", asianajaja hymyili puisevasti, eikä Catherine ollut vakuuttunut. Muutakaan vaihtoehtoa hänellä ei ollut, joten naisen vain piti luottaa herra Youngin ammattitaitoon.

Hermostunut ja väsynyt Kate käveli kohti opettajienhuonetta toiveissaan istahtaa alas ja juoda kupillinen kahvia. Eilinen tapaaminen asianajajan kanssa ei ollut sujunut mitenkään erityisen kehuttavasti, mutta ainakin vaikutti siltä, että asia oli nyt suhteellisen hyvissä käsissä eikä hänen tarvinnut pelätä poikansa menettämistä ainakaan ilman taistelua.
Catherine oli juuri tarttumassa opettajienhuoneen ovenkahvaan, kun ovi aukesi ja ulos astui nuori mies, jota Kate ei heti tunnistanut.
"Hei! Neiti Malone, eikös niin? Minä olen Kenneth Leroy, uusi matematiikanopettaja", vaalea nuori mies esitteli itsensä Katelle. Nuoren miehen hymy oli valloittava, eikä Kate voinut muuta kuin hymyillä takaisin, vihdoinkin kouluun saatiin kohtelias ja mukava uusi opettaja, vanhat opettajat olivat lähes kaikki niin kyllästyneitä työhönsä, etteivät jaksaneet enää olla kohteliaita tai ystävällisiä kollegoilleen saatika opettamilleen lapsille.
Kate tutki nopeasti nuoren miehen päästä varpaisiin, tämä tuskin oli vanhempi kuin 25 -vuotias, ilmeisesti vastavalmistunut. Ihan mukavannäköinen mies, vaaleakin vielä...
"Voisitko esitellä minulle vähän kaupunkia? Olen tosiaan uusi täällä enkä tiedä koko Grenlowista mitään!" Kenneth hymyili edelleen valloittavan näköisenä, eikä Kate tiennyt mitä olisi tehnyt. Ajankohta ei ollut sopiva minkäänlaiselle tapaamiselle, varsinkaan tälläisessä tilanteessa kun hän oikeasti tunsi vetoa tätä vaaleaa opettajaa kohtaan. Robert voisi hyvinkin saada selville, että hän oli edes kerran tavannut jonkun muun miehen ja nostaa sitten asian häntä vastaan. Ei, hän ei voisi mennä ulos Kennethin kanssa missään tapauksessa.
"Ei, en oikein usko että se käy nyt... Ehkä myöhemmin, saat kyllä oppaaksesi jonkun muunkin. Vaikkapa kouluavustajamme Lisa Cernin!" Kate hymyili väkinäisesti ja yritti mennä Kennethin ohitse opettajainhuoneeseen, mutta mies esti häntä astumalla suoraan oven eteen.
"En halua mennä Lisan kanssa, vaan sinun kanssasi. Olen ollut täällä kaksi päivää ja seurannut sinua varovasti sivusta, koska en ole saanut sopivaa tilaisuutta tervehtiä, sillä olet ollut niin kiireinen! Tiedän ettei sinulla ole puolisoa, joten uskallan pyytää sinut esittelemään minulle kaupunkia. Ole kiltti ja suostu", Kennethin isot, siniset silmät katsoivat Catherineen vetoavasti. Nainen koki, ettei hänellä ollut vaihtoehtoja, ehkäpä Robert ei saisikaan tietää, sitäpaitsi tämähän oli täysin viatonta, eivät he olleet lähdössä treffeille!
"Hyvä on. Suostun näyttämään sinulle paikkoja, mutta emme saa käydä missään mikä voitaisiin tulkita joidenkin juoruakkojen silmissä treffeiksi, sillä minulla on meneillään aika arka tilanne kotona", Kate huokaisi ja katui heti, että oli suostunut. Tästä ei voinut seurata muuta kuin harmia, vaikka hän halusikin ehdottomasti tutustua tähän mieheen, tilanne ei vain ollut oikea!
"Huomenna, haen sinut kello 17:30, käykö? Minun työpäiväni loppuu 14:00, sinultakin varmaan samoihin aikoihin, joten meillä on aikaa valmistautua", Kenneth oli silminnähden ilahtunut Katen suostumuksesta, mikä ahdisti naista entistä enemmän. Miksi Robertin piti onnistua pilaamaan kaikki?
"Nähdään huomenna, minun pitää nyt kiiruhtaa valvomaan koetta", vaalea mies vilkaisi kelloaan, heilautti kättään ja lähes juoksi pois paikalta. Kate avasi synkin mielin opettajainhuoneen oven ja suunnisti heti kahvinkeittimen luo. Mahdollisimman vahvaa kahvia ja monta kupillista.
 

Kate vietti peilin edessä enemmän aikaa kun oli ajatellutkaan, hän ei halunnut näyttää liian pyntätyltä, mutta jostain syystä hän silti halusi nähdä vaivaa sen eteen, että näyttäisi kauniilta. Olihan hän sievä ilman erityistä laittamistakin, mutta tänä iltana se ei vain tuntunut riittävältä.
Laitettuaan hiuksensa huolellisesti kiinni mekkonsa väriin sointuvalla soljella, Kate teki itselleen luonnollisen, mutta kauniin meikin. Varmistuttuaan, että näytti hyvältä, hän astui ulos vessasta ja sujautti jalkaansa edustavimmat korkokenkänsä. Ehkä ei ollut kovin fiksua nähdä näin paljon vaivaa, muut vain innostuisivat juoruilemaan jos hän näytti tavallista enemmän laittautuneelta vain tavallisen ystävätapaamisen vuoksi.
"Rose, tulen takaisin ennen kello yhdeksää ja laitan hänet nukkumaan, mutta varmista, ettei Zach juo mitään kofeiinipitoista kuuden jälkeen. Pojasta tulee liian pirteä", Catherine huikkasi naapurin teinitytölle, joka oli tullut vahtimaan Zacharya muutamaksi tunniksi pienellä palkalla. Kate oli hieman ihmeissään siitä, että tyttö oli suostunut vahtimaan poikaa tälläisenä aikana, Rosen sisar oli kadonnut muutama päivä sitten, eikä tästä oltu kuultu mitään sen koomin. Rose ei kuitenkaan vaikuttanut erityisen murtuneelta asian vuoksi.
Suljettuaan ulko-oven perässään, Kate huomasi punahiuksisen, nuoren naisen nousevan ylös portaita hieman pelästyneen näköisenä.
"Catherine Malone?" nainen kysyi varovaisesti astellessaan lähemmäs Katea.
"Olen Myra Dillon. Robertin vaimo", hän lisäsi katsoen Catherinea hieman epäileväisenä. Kate oli hetken häkeltynyt, eihän tämä nainen seissyt silloin Robertin suudeltavana kahvilan pihalla! Vaikka kyseinen blondi olisikin värjännyt hiuksensa punaisiksi, raskausvatsa ei mitenkään olisi tänä aikana ehtinyt kasvaa näin isoksi, kuin tällä naisella oli, sillä kahvilan edessä ollut blondi oli ollut varsin hoikka.
"Niinkö? Olette siis jo avioituneet. Mitä asiaa sinulla on?" Kate ei tiennyt olisiko hänen pitänyt hymyillä vai ei, mutta pieni hymynkare nousi hänen kasvoilleen kun hän tutkaili Myran vatsaa. Kun hän oli odottanut Zachia, raskausaika oli ollut ihmeellistä aikaa. Mielellään hän olisikin kokenut sen uudelleen, jos vain hänellä olisi kunnollinen mies ja varaa elättää useampi lapsi.
"Tulin vain kertomaan että haluan avustaa sinua pitämään poikasi. Sain eilen selville Robertin pettävän minua jatkuvasti, eikä vain yhden naisen kanssa! En voi antaa lapsen kasvaa sellaisen miehen kanssa, en oman lapseni enkä kenenkään muunkaan lapsen. Joten jos haluat apuani, olen valmis kertomaan miten kelvoton mies Robert Keaton on", Myran silmät lähestulkoon liekehtivät hänen puhuessaan miehestään. Kate katsoi hämmentyneenä vihaista raskaana olevaa naista hetken aikaa, ennen kuin sai sanat ulos suustaan.
"Olen nyt menossa ystäväni kanssa ulos, mutta haluaisin tavata uudestaan. Asutko Robertin kanssa? Voisin tulla käymään jos hän ei ole kotona, tai tietysti voithan sinäkin tulla tänne, mutta..." Catherine ei ehtinyt puhumaan lausettaan loppuun, kun pihatielle ajoi uudehko, hieno bemari. Kenneth nousi autosta lisäten Katen ällistystä entisestään, mieshän oli rikas! Vastavalmistuneen opettajan palkalla ei todellakaan ostettu uutta bemaria.
"Näemmä ystäväsi saapuikin jo. Jos haluat, voit tulla käymään luonani huomenna tai milloin nyt haluatkin, minä olen äitiyslomalla joten siksi lähes aina kotona. Riverbank Road 1646", punapää hymyili, lyllersi portaat alas ja nousi vähän matkan päässä odottaneeseen taksiin. Kate käveli hämmentyneenä Kennethin luo.
"Hieno auto... Minne me olemme nyt ensimmäiseksi menossa?"
"Ajattelin tarjota sinulle aikaista illallista... Menemme vähän kauemmas, niin juorut eivät pääse syntymään tyhjästä", Kenneth avasi auton oven Katelle ja nainen istui ylellisesti varusteltuun autoon hämmentyneenä. Ei heidän pitänyt treffeille mennä! Hän ei kuitenkaan jaksanut murehtia asiaa turhaan, Kenneth oli kuitenkin kunnollisen oloinen, joten tuskin tällä oli taka-ajatuksia.
"Minkä nimiseen ravintolaan?"

 Catherine istui vaivaantuneena hienossa mereneläviin erikoistuneessa ravintolassa. Hän oli tilannut Kennethin laskuun alkupalaksi salaattia, pääruoaksi hummeria ja jälkiruoaksi aprikoosikohokasta. Hän ei ollut varmaan edes koskaan katsonut ikkunasta sisään yhtä ylelliseen ravintolaan, saatika ruokaillut sellaisessa.
"En ihan ajatellut tällaista..." Kate sanoi hiljaa tökkien salaattiaan ja näykkien hieman sieltä sun täältä. Naista hermostutti Kennethin läsnäolo, miehessä oli jotain outoa. Catherine ei osannut tulkita outoudentunnetta erityisemmin, hän ei ollut varma johtuiko tämä siitä, että hän piti Kennethistä, vaiko kenties jostain muusta.
"Mitä sitten ajattelit? Tuon kauniin neidon hyvään ravintolaan... Miksi olisin tyytynyt vähempään? Rahaa minulla kuitenkin on kustantaa tämä ylellisyys", Kennethin lipevä hymy tuntui hetki hetkelta enemmän ja enemmän omituiselta. Miehessä oli kuitenkin omituisuutensa lisäksi jonkinlaista turvallisuutta, tämä halusi olla Catherinen kanssa, miksi siis hän ei haluaisi olla miehen kanssa?
"En tosiaan ajatellut treffejä. Nämä ovat treffit. Mutta ruoka on hyvää! Jos tässä syödessä sitten tutustuttaisiin toisiimme paremmin, sitä vartenhan treffeille mennään, eikö niin? Voin aloittaa... Olen 28 -vuotias ja minulla on poika, Zachary", Kate hymyili, hän ei tiennyt edes kuinka vanha Kenneth on, saatika mitään muutakaan tämän elämästä opettajantyön ohella.
"Olenkin vilaukselta nähnyt poikasi koululla. Kukaan ei ole sanonut minulle, että hän on lapsesi, mutta näin sinut puhuvan pikkupojalle käytävällä ja totesin, että tässä on varmastikin Katen poika. Pikkuveijari näytti aivan sinulta!" Ken virnisti, hän oli tarkkaillut Katea koulussa niin kauan kun oli työskennellyt siellä, nainen oli kiinnittänyt miehen huomion välittömästi.
"Mutta asiaan, olen 26 -vuotias, minulla ei ole lapsia, mutta kaksoissisko löytyy. Olen kolme minuuttia nuorempi. En ole koskaan joutunut kärsimään minkäänlaisesta köyhyydestä, minkä todennäköisesti jo huomasitkin, isäni on Cavetownin kaupunginjohtaja, ja hän on aina antanut meille lapsilleen kiitettävästi rahallista avustusta. Joten minun ei edes tarvitsisi tehdä töitä, mutta haluan pitää huolen siitä, että olen aivan tavallinen kansalainen, niin kuin muutkin, joten haluan työskennellä", Kenneth katsoi yllättyneeseen Catherineen silmät tuikkien. Vai että Cavetownin kaupunginjohtajan poika? Cavetown ei ollut kovinkaan kaukana Grenlowista, joten Kate ei voinut olla ihmettelemättä etteikö Kenneth todellakaan ollut aiemmin käynyt tutustumassa Grenlowiin. Tietysti mies saattoi käyttää kaupunkiin tutustumista vain tekosyynä viedä Kate treffeille.
"Mitä tulevaisuudensuunnitelmia sinulla on? Aiotko vain asua täällä Grenlowissa opettaen, vai haluatko muuttaa jonnekin muualle, jos löydät töitä? Entä miten perhe? Haluatko lapsia?" Kate yritti udella miehestä lisää, hän ei halunnut jättää mitään arveluiden varaan, Kenneth vaikutti kuitenkin ihan hyvältä mieheltä, joten jos tämä piti hänestä, mikä syy hänellä oli kieltäytyä olemasta miehen kanssa?
"Lapsia? Tottakai haluan! Pidän kovasti lapsista, haluaisin ainakin kolme. En usko että haluan lähteä pois Grenlowista, tämä vaikuttaa erittäin mukavalta pikku kaupungilta, vanhempani ja sisarenikaan eivät asu kovin kaukana täältä. En ole sellainen ihminen joka kaipaisi suurkaupungin vilskettä", Ken kertoi maistellen juuri pöytään tuotua pääruokaansa, grillattua lohta. Kate kuunteli keskittyneesti miehen puhetta, hehän vaikuttivat pitkältikin haluavan samanlaisia asioita... Mieheen pitäisi tutustua vieläkin paremmin.
"Mitä ajattelit että teemme sitten, kun olemme syöneet?"
 

Seuraavana päivänä Zachary lähti läheiseen leikkipuistoon leikkimään ystävänsä Nicholaksen ja tämän äidin Amelian kanssa. Poika oli juuri liukunut alas puumajasta kuultuaan Amelian huutavan häntä, olisi aika lähteä kotiin, ilta alkoi jo hämärtää.
"Hei, Zachary", vaalea mies tervehti poikaa. Zach kohotti katseensa miehen kasvoihin ja hymyili hieman.
"Hei Robert-setä. Tuletko tänään tapaamaan äitiäkin?" poika uteli innoissaan, Robert oli käynyt tapaamassa häntä jo muutama päivä sitten koululla ja kertonut olevansa Zachin setä. Tuolloin Robert ei ollut halunnut tulla käymään pojan äidin luona, eikä halunnut puhua mitään Zachin isästä vaikka poika olikin asiasta kysynyt. Pakkohan miehen, joka esittäytyi hänen sedäkseen, oli tietää jotain hänen isästäänkin!
"Ehkäpä voimme lähteä kotiisi yhdessä... Tulin vain taas moikkaamaan sinua, ajattelin kertoa myös, että pian tilanne muuttuu ja pääset asumaan isäsi luokse", Robert kertoi kumartuen lähemmäs poikaansa.
"Isäni? Enhän edes tiedä kuka isä on, kun äiti ei ole kertonut, etkä sinäkään", Zachin kasvot rypistyivät kun hän katsoi edessään seisovaa vaaleaa miestä.
"Saat kyllä kuulla lisää, isäsi ottaa sinut mielellään asumaan luokseen ja sinä varmasti pidät isästäsi. Saat pian myös pikkusiskon tai -veljen", Robert kertoi hymyillen.
"Saako isä vauvan? Hö. En minä halua pikkusiskoa tai -veljeä", poika hermostui, miksi tuo mies kiusasi häntä taas?
"Zachary! Tule nyt!" Amelia huusi uudestaan ja käveli Roberthin ja Zachin luokse pidellen Nicholasta kädestä.
"Hei. Olen Amelia Willoughby ja tässä on poikani Nicholas. Saanko kysyä kuka olette ja miksi puhutte ystäväni lapsen kanssa?" Amelia katsoi Robertia ankarasti, hän tiesi kyllä etteivät ventovieraat miehet käyneet hyvissä aikeissa keskustelemassa lasten kanssa, ammattinsakin puolesta nainen ei halunnut aikuisia lasten lähelle, elleivät lasten perheet tunteneet kyseisiä ihmisiä.
"Robert Keaton. Zachary tuntee minut kyllä, samoiten hänen äitinsä Catherine. Tulin vain juttelemaan pojan kanssa", mies ojensi kätensä kohti Ameliaa, mutta nainen ei tarttunut siihen.
"Robert? Sinulla ei ole asiaa Zacharyn lähelle. Kate on kertonut haluavansa, ettet lähesty hänen poikaansa. Sanon tämän sinulle sekä Katen ystävänä, että Grenlowin virkaatekevänä komisariona", tumman naisen katse porautui Robertiin, joka säpsähti hieman.
"Vai niin. Puhun tästä vielä Catherinelle. Kerron myös asianajajalleni, miten Katen avulias komisarioystävätär hääti minut lapseni luota", Robertin silmät siristyivät pieniksi viiruiksi hänen puhuessaan. Mies kääntyi ja poistui paikalta, jättäen kauhistuneen Zacharyn jähmettyneenä paikoilleen.
"Onko Robert-setä mun isä?" Zach kysyi Amelialta, joka puri hammastaan ettei olisi rynnännyt Robertin perään sanomaan vielä muutaman valitun sanan.
"Äitisi voi vastata tähän paremmin, kultaseni. Mennään nyt kotiin niin asia kyllä selkiytyy", nainen tarttui toisella kädellään Zacharyn kädestä ja lähti viemään lapsia kohti autoaan.

____________________________________________________________________

Tässäpä tämä nyt sitten on, huiman pitkän päivitysvälin jälkeen... Täytyypi myöntää ettei juuri inspiraatiota ole ollut sims-peliä saatika tarinaa kohtaan, mutta tämän nyt aikaseksi sain, sillä kun olen kerran aloittanut, ainakin yritän parhaani saadakseni sen loppuunkin! Nyt vaan tosiaan inspiraatio on niin pahasti katkolla, että päivitysväli todennäköisestikin pysyy pidempänä. Nyt olisi erittäin tärkeää tietää, jos joku todellakin lukee tätä! Potkikaa kirjoittamaan useammin. ;)